sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Autumn pennut kaksi viikkoa!

Pennut täyttivät perjantaina kaksi viikkoa. Nämä pennut nimetään syntymäajankohtansa vuodenajan eli syksyn mukaisesti, Autumn pennut siis :)

Kaikilla on silmät auki ja tänä aamuna korvatkin olivat nousseet melkein kaikilla pystyyn. Kehitys on huimaa, pennut näyttävät joka päivä hieman erilaisilta. Nyt ne ovat hereillä hetkittäin muutenkin kuin syömässä tai huutamassa :)

Kilpikonna tyttö


Kilpikonna tyttö

Isompi tabby poika

"Näin mä huudan!"


Emo hoitaa.

Musta poika.


"Olen porukan pienin mutta sitäkin pippurisempi."

Pienempi tabby poika.







Kissaperhe.


Nahkakasa.


Vauvat tallessa.

Isompi tabby poika söpöilee.




lauantai 22. syyskuuta 2012

Pennut viikon ikäisiä

Pennut ovat nyt viikon ikäisiä ja kaikki voivat hyvin. Osalla on jo silmätkin auki. Yksi pennuista avasi toisen silmänsä jo neljän päivän kuluttua syntymästä :) Lissu hoitaa pentujaa hienosti, maitoa tulee riittävästi sillä kaikkien pentujen painot ovat tuplaantuneet ensimmäisen elinviikon aikana!







sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kuvia pennuista

Tyttö, väri kilpikonna

Kissaperhe

Maitobaarissa

Uros, väri ruskeatabby

Uros, väri ruskeatabby

Uros, musta

lauantai 15. syyskuuta 2012

Meillä on pentuja!

Lissu synnytti perjantai-iltana 14.9.12 neljä pentua. Tarkemmat tiedot myöhemmin. Emo ja pennut voivat hyvin!



lauantai 1. syyskuuta 2012

Synnytys lähenee

Lissun tiineys on edennyt normaalisti. Painoa on kertynyt mukavasti ja odottava äiti alkaa rauhoittua koitokseen. Reilun viikon päästä pitäisi alkaa tapahtua. Ilmoittelen heti kun jotain alkaa tapahtua!

Tässä kuvassa Lissun masu ei ole vielä kovin iso, mutta nyt on jo kokoa enemmän.
Pentujen väreistä en osaa sanoa tässä vaiheessa mitään. Varauksia pennuista otetaan vastaan pentujen ollessa 5-6 viikon ikäisiä. Kysy sähköpostilla lisää!